lauantaina, marraskuuta 01, 2008

Vesikatko ja jatkoaika

Sattuipa tässä eräänä päivänä että huoneemme hanoista ja vessasta ei tullutkaan vettä... Vika ilmeni olevan koko tässä uudessa talossa, joten meille tarjottiin toinen huone päätalosta suihkussakäyntiä ja nukkumista varten. Huone (ja kaikki päätalon huoneet) olivat kivasti sisustettuja, toisin kuin yleensä tällaisissa majataloissa Brasiliassa. Suihkusta tuli jopa lämmintä vettä joka tuntui ylellisyydeltä... aiemmissa huoneissa on meinaan tullut ainoastaan viileätä vettä.
Ainoa haittapuoli oli että huoneessa vilisi aika isoja muurahaisia joista osalla oli siivet... jostain syystä ne tykkäsivät yöaikaan tulla häiritsemään nukkuvia ihmisiä. Taisivat jopa purra kun käsiin ilmestyi yöaikaan patteja. Meinasi pinna palaa kunnes huomattiin huoneessa oleva pistorasiaan laitettava vekotin. Kokeiltiin sitä ja ihme kyllä muurahaiset eivät enää kiusanneet, tiedä sitten johtuiko vekottimesta vai mistä. Huoneen seinällä näkyi silloin tällöin muuten myös pieni lisko ja sammakko... mutta mitäs niistä.

Tässä meidän muurahaishuone...


Melkein joka päivä viiletämme beach-buggylla muutaman kilometrin päässä olevalle laguunille joka on tämän seudun leijasurffaus-mekka. Suhtauduimme aluksi hieman skeptisesti kiteilyyn siellä, sillä tarinoiden mukaan jo liian moni on löytänyt paikan. Yllätykseksi siellä onkin (ainakin tähän saakka) ollut ihan hyvin tilaa, varsinkin aamupäivisin.

Tämännäköinen laguuni. Meri pauhaa takana väkyvän hiekkavallin takana. Vesi ei nouse vallin yli edes nousuveden aikaan.

Laguunilla on onneksi yksi rakennus, jonka luo pääsee varjoon ja jossa paikallinen mies myy juomia ja pikkupurtavaa. Hänen poikansa on myös innokas kiteilijä.

Meidän piti alunperin olla Taíbassa reilun viikon ajan, mutta leijasurffauksen kannalta paikka näyttää kuitenkin olevan sen verran parempi kuin Cumbuco, että päätimme kysyä josko saisimme olla täällä pidempäänkin. Juuri tänään saimme vihdoin kuulla että se onnistuu! Aikas viime tipassa kun muutto olis ollut jo huomenna... Nyt siis muutamme Cumbucoon vasta joulukuun ensimmäinen päivä.
Viihdymme muutenkin Taíban kylässä joka on aito brasilialainen kylä toisin kuin Cumbuco joka on lähinnä muodostunut vain surffareiden maihinnousun myötä. Haittapuolena Taíbassa on erittäin rajalliset ruokapaikat. Yhtenä iltana oli mentävä syömään epämääräisen torivaunun antimia kun muita ruokapaikkoja ei ollut auki. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja palvelu ystävällistä ...eikä mennyt maha sekaisin. Kysyimme myös mahdollisuutta tehdä itse ruokaa pousadan keittiössä ja sekin onnistuu! Täällä on oikein kotoisa tunnelma.
Osaisipa vaan portugalia... espanjan taidoista on aika paljon apua, mutta jotain vaativampaa selvittäessä ymmärrys ei meinaa riittää puolin eikä toisin. Kokoajan tulee portugalia pakosti opittua. Täällä ei kukaan paikallinen osaa sanaakaan englantia.

torstaina, lokakuuta 30, 2008

Taíba

Taíban kylä on mukavan hiljainen brasilialainen pikkukylä. Surffarituristien ansiosta kylästä löytyy muutama ravintolakin. Majapaikkamme on nimeltään Taíma Resortinho lähellä rantaa ja keskustaa. Hotellissa on 4 huonetta, mutta viereen on rakennettu uusi, ehkä yrityskäyttöön tarkoitettu hotelli. Valitsimme huoneen uudesta hotellista. Tilaa ja rauhaa löytyy ruhtinaallisesti sillä talossa ei vielä oleile muita. Henkilökunta, respa ja aamiainen ovat siis eri talossa kuin jossa asustamme.

Tällainen näkymä on huoneemme terassilta.

Meri pauhaa jatkuvasti eikä ilmastointia ei tarvitse käyttää sillä tuuli puhaltaa yöt ja päivät ikkunasäleiden läpi. Lasi-ikkunoita täällä ei juurikaan ole; vaan ruutujen tilalla on puusäleet, jotka voi kääntää säleverhojen tapaan auki-asentoon.

Majapaikkamme työntekijät ovat superystävällisiä, palveluhenkisiä ja mukavia. Välillä tuntuu että passataan liikaakin...

Tässä aamiaispöytä. Näyttää aika tyypilliseltä bralisilialaisen pikkuhotellin (=pousadan) aamupalalta. Ihanan kypsiä ja makeita hedelmiä (mangoa, papaijaa, ananasta, vesimelonia ja cantaloupea) tulee syötyä tosi paljon. Taustalla on hotellin respa ja aula.

maanantaina, lokakuuta 27, 2008

Brasiliassa

Tasan viikko sitten saavuimme Brasilian Cumbucoon monivaiheisen matkan jälkeen. Edellisenä päivänä olimme matkanneet ensin bussilla Pirkkalasta Helsinkiin ja sieltä lentäneet Amsterdamiin. Sitten seuraavana päivänä lento Kap Verden kautta Brasilian koilliskulmalle Fortalezaan. Illalla edelleen bussilla Hotel Sunset Beachiin Cumbucon surffikylään, jossa meidän oli määrä majailla seuraavat 8 viikkoa. Ekana iltana meidät majoitettiin aikas ankeaan pieneen huoneeseen. Meidät oli kai jotenkin "ylibuukattu" joten hotellin "oikeissa" huoneissa ei ollut tilaa. Seuraavana päivänä saimme onneksi kuitenkin paremman huoneen.